Siirry pääsisältöön

Neljä päivää takana

... enkä edes laske kuinka monta edessä :-D Olin tiistaista asti reissussa, ja sinne en voinut kuskata omia eväitä, joten soveltaen mentiin, mutta sekin sujui oikein hyvin! Hotellin aamupalalta puuroa, raejuustoa ja marjoja - voi miten helppo oli ohittaa croissantit, juustot ja munakokkelit kun vaan oli päättänyt. Ravintoloissa sitten lähimmäksi dieetinmukaista ruokaa, ja siitä jätin syömättä sen mikä ei sopinut. Välipalaksi proteiinipatukoita, mutta iltapalat skippasin, koska dinnerit venyivät myöhäiseen. Alkoholi on ihan nounou, joten särpin vihreää teetä kuppikaupalla kun muut ryystivät bisseä. Täytyy sanoa, että tuli hyvä mieli kun pysyin valitsemallani tiellä houkutuksista huolimatta. Kokonaiskalorimäärät varmaan ok, mutta hiilareita saattoi tulla hieman liikaa proteiinin kustannuksella. Mutta nyt taas vähän aikaa kotona ja täysillä eteenpäin!

En ole yhtään kerinnyt käydä foorumillakaan, täytyy käydä kahlaamassa läpi että mistä siellä turistaan. Vaa'alla en ole päässyt käymään, enkä toisaalta nyt aiokaan ennen kuin maanantaina. Olen sellainen stressipertti, että huolestun heti jos paino on noussut parisataa grammaa tai sitä on lähtenyt vain parisataa grammaa. Säästyypä siltäkin kun ei käy ennen kuin viikko on täynnä.

Ekoina päivinä kyllä huomasi että sai ravata vessassa ihan alvariinsa kun tuli juotua riittävästi, mutta nyt se ei ole ollut mahdollista, joten huomenna sekin homma kuntoon. Mulla on se huono, että en voi juoda  pelkkää vettä aamulla, saatika ottaa mitään tabletteja, sillä niistä tulee superhuono olo ja usein oksennus. Siis vaikka söisin puuroa ja joisin vettä, niin laatta lentäisi - taitaa olla raskausajan aamupahoinvoinnin traumoja.

Iho on aivan superhuonossa kunnossa! Ei se hyvä ole kuin kesällä kun saa tarpeeksi aurinkoa, mutta ei se näin karmea ole ollut aikoihin :-o Toivottavasti on ohimenevää ja rauhoittuu pian.

Huomenna pääsen onneksi jumpalle ja lenkille taas. Ja viikonloppuna ei ole luvassa ylitöitä, sekin piristää kummasti :-) Kunhan saan parit kunnon yöunet, niin eiköhän maailma kirkastu entisestään :-)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvä mieli :-)

1) Olen pysynyt tosi hyvin ruodussa syömisten kanssa. En ole kituuttanut ja ruoka on ollut monipuolista ja maistuvaa. Hedelmiä olen syönyt ehkä enemmän kuin alkuvuonna yhteensä :-D 2) Loma alkoi tänään! Luvassa viikko sporttailua talvisissa maisemissa. Ruokailut vähän jännittää, mutta eiköhän nekin hyvin mene kun muistaa kohtuuden - siis herkuissa. Ruokailu sinänsä ei ole ongelma, vaan jälkkärit ja herkut. Tänään laskeskelin kaloreita, vielä mahtuisi 350 kcal, otanko sipsejä vai oluen - päädyin ottamaan EN KUMPAAKAAN. Loma alkakoon vasta huomenna. Huomisaamuksi toivon alhaista vaakalukemaa, joka tsemppaisi minut pitämään hyvistä aikeista kiinni koko viikon.

Oppimiskäyrän kulmakertoimesta

Juttelin suunnilleen kuukausi sitten ammattilaisen kanssa siitä, miten painonpudotusta kannattaisi toteuttaa. Jojolaihdutus ei tee hyvää kropalle. Äkkinäiset kuurit eivät nekään tee hyvää, tulee yleensä korkojen kera takaisin. Olen onnistuneesti ollut herkkulakossa - mm. karkkia ja suklaata olin syömättä vuoden, kun vaan päätin, ja otin TOTAALIKIELLON käyttöön. En kuitenkaan voi olla totaalikiellossa loppuelämäni ajan, vaan minun on opittava normaali suhtautuminen herkkuihin. Palkitsen itseni herkuilla: olinpa reipas kun kävin lenkillä, nyt suklaata naamaan. Jos minulla on kotona karkkia, se tulee syötyä. Se kummittelee mielessä niin kauan, että syön sen (roskiinheittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto...). Tällä hetkellä kotona ei houkutuksia ole, ei karkkeja tai keksejä tai maissilastuja. Ja siellä on ihmeen helppo olla. Useimmiten heti ruokailun jälkeen minun tekee mieli jotain makeata (ja kamalan usein olen sitä ottanut!). En tiedä mistä tämä tulee - juurihan tankka...

Fitnesspäiväkirjat

Eilen AVAlla alkoi uusi Fitnesspäiväkirjat-sarja. Tykkäsin! Sen innoittamana kävin eilen aamulla jumpassa ja illalla fillarilenkillä - pitkästä aikaa tuplatreeni :-D Reidet ja takapuoli tuntevat tänään eilen jumpanneensa. Tänä aamuna kävin Fitnesspäiväkirjat on mieluisaa vaihtelua Jutta ja superdieetit -ohjelmille, joita on tullut nyt usean vuoden ajan. Symppiksin tyyppi on musta Venla Savikuja, koska lähtökohtana on terveellinen elämä enemmän kuin fitness. Uskoisin, että Fitnesspäiväkirjat inspiroi katsojia ja seuraajia omissa projekteissaan, mikä on hieno juttu! Katsoin eilen myös Helsinki Realin jakson Tiia Willmanista, jolle ei käynyt ihan niin hyvin fitneksen kanssa. Vanha juttu jo, mutta antaa silti mietittävää. Katso itse:  http://www.helsinkireal.tv/#!jaksot/c1xd9  Löysin Helsinki Realin sivut sattumalta kun googlettelin jotain ihan muuta, mutta siellä on paljon mielenkiintoisia jaksoja. Mistä löytäisin terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä podcasteja? Olen tätä...