Siirry pääsisältöön

Jännitystä ja kauhua

Odotan kovasti ensi maanantaita! Tai oikeastaan odotan jo sitä, että ohjeet tulisivat sähköpostiin ja foorumia Fitfarmin sivuilla aukeaisi. Toisaalta olen kauhuissani siitä, miten saan liikunnat ja kokkaukset mahtumaan päiviini - tai aikaisiin aamuihin ja iltoihin.

Päivät kuluvat töissä, ja usein illatkin töiden parissa. Yöunista pidän kiinni vaikka mikä olisi! Minusta johtumattomista syistä meillä nukutaan nykyisin vähän huonosti, ja välillä työt valvottavat. Töitä on tosiaan riittämiin vaikka kahdelle ihmiselle, enkä saa yhtälöä ratkaistua omin voimin. Työpaikan vaihto ei ole niin yksinkertainen juttu, ja toisaalta pidän työstäni valtavasti, joten ei oikein ole aikomustakaan vaihtaa. Pystyn nousemaan aamulla aikaisin ja jopa kömpimään salille, ehkä lenkillekin, vaikka pimeää onkin. Asumme katuvalojen tavoittamattomissa, mutta onneksi koira on aina valmis lähtemään turvaksi mukaan. Töissä pystyn käyttämään kuntosalia, siellä on hyvät laitteet niin punttipuolella kuin vemputusvehkeissäkin.

WHERE THERE'S A WILL THERE'S A WAY.
Että en ole varmaan maailman ainoa ihminen, joka on joutunut arkeaan sumplimaan. Olen jo keväästä asti joutunut karsimaan kaiken ylimääräisen pois kalenterista, sillä en halua elää vapaa-aikaakin kellon kanssa. Olen karsinut elämästäni turhia asiota, jotka vievät energiaa, mutta eivät anna mitään, tai pahimmillaan vain pahan mielen. Olen suorittaja ja innostuja, mutta kapasiteetti on sen verran täyskäytössä, että väsähdän helposti. Seuranta ja tulokset motivoivat minua, joten minun pitäisi kehittää Superdietille joku hyvä pohja, johon kerään tietoja ja sitä kautta näen kehitystä. Toisalta minun tulisi olla itselleni armollisempi, ja tätä olen harjoitellut syksyn aikana. Siitä on tullut ihan hyviä päätöksiä ja onnistumisiakin jo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvä mieli :-)

1) Olen pysynyt tosi hyvin ruodussa syömisten kanssa. En ole kituuttanut ja ruoka on ollut monipuolista ja maistuvaa. Hedelmiä olen syönyt ehkä enemmän kuin alkuvuonna yhteensä :-D 2) Loma alkoi tänään! Luvassa viikko sporttailua talvisissa maisemissa. Ruokailut vähän jännittää, mutta eiköhän nekin hyvin mene kun muistaa kohtuuden - siis herkuissa. Ruokailu sinänsä ei ole ongelma, vaan jälkkärit ja herkut. Tänään laskeskelin kaloreita, vielä mahtuisi 350 kcal, otanko sipsejä vai oluen - päädyin ottamaan EN KUMPAAKAAN. Loma alkakoon vasta huomenna. Huomisaamuksi toivon alhaista vaakalukemaa, joka tsemppaisi minut pitämään hyvistä aikeista kiinni koko viikon.

Oppimiskäyrän kulmakertoimesta

Juttelin suunnilleen kuukausi sitten ammattilaisen kanssa siitä, miten painonpudotusta kannattaisi toteuttaa. Jojolaihdutus ei tee hyvää kropalle. Äkkinäiset kuurit eivät nekään tee hyvää, tulee yleensä korkojen kera takaisin. Olen onnistuneesti ollut herkkulakossa - mm. karkkia ja suklaata olin syömättä vuoden, kun vaan päätin, ja otin TOTAALIKIELLON käyttöön. En kuitenkaan voi olla totaalikiellossa loppuelämäni ajan, vaan minun on opittava normaali suhtautuminen herkkuihin. Palkitsen itseni herkuilla: olinpa reipas kun kävin lenkillä, nyt suklaata naamaan. Jos minulla on kotona karkkia, se tulee syötyä. Se kummittelee mielessä niin kauan, että syön sen (roskiinheittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto...). Tällä hetkellä kotona ei houkutuksia ole, ei karkkeja tai keksejä tai maissilastuja. Ja siellä on ihmeen helppo olla. Useimmiten heti ruokailun jälkeen minun tekee mieli jotain makeata (ja kamalan usein olen sitä ottanut!). En tiedä mistä tämä tulee - juurihan tankka...

Stop wishing. Start doing.

Tekisi mieli pyyhkiä pois kaikki vanhat postaukset. Mutta se ei poistaisi tosiasiaa: olen jälleen kerran lähtöruudussa, ja jälleen kerran se lähtöruutu on vähän kauempana maalista. Kevät. Joka v*tun kevät sama homma: liikaa duunia, liian vähän aikaa liikunnalle ja unelle, stressiä, painonnousua -> huonoa syömistä, huonoa nukkumista, huonoa tai ei ollenkaan liikkumista -> ei jaksa välittää mistään, saa tehtyä vain pakolliset (eli työt, mitenkäs kiltti tyttö muusta tinkisi) ja työuupumusta. Kaikki oireet viittasivat kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta täydellisten verikokeiden jälkeen mitään ei kuitenkaan ONNEKSI löytynyt. Hävettää myöntää, mutta tuloksia odotellessa hetken toivoin, että tauti löytyisi ja parin napin avulla paino alkaisi laskea ja olisin tyytyväinen itseeni. Se ei vaan mene niin, ja mieluummin olen PERUSTERVE. Se niistä selityksistä, en palaa niihin enää. Tiedän mitä tehdä. Pystyn siihen, kunhan pitkäjännitteisyys riittää. Pitkäjännitteisyyttä haen kir...