Tän päivän treeni oli kova ja vedin sen alle aikarajan, joten olo on voimaantunut. Tuntuu, että pystyisin mihin vaan! Nyt olisi hyvä päästä puurtamaan jonkun tympeen työjutun parissa, koska olo on sellainen, että pienet vastoinkäymiset vain naurattaa :-D
Tällä viikolla tuli seitsemän treeniä (vähän reilu seitsemän tuntia liikuntaa, viisi eri lajia), ja yksi vapaapäivä. Olin muutaman päivän itsekseen lasten kanssa, ja silloinkin sain treenit hoidettua. Olen siitä onnellisessa asemassa, että aikaa treenille järjestyy, kun sitä haluaa ja järjestää. Usein liikun aamukuudelta, mikä helpottaa painetta illoissa. Pystyn myös tarvittaessa nipistämään työpäivästä aikaa salilla käyntiin. Viikonloppuna sain kolme treeniä. Lapset on onneksi sen verran isoja, etteivät tarvitse jatkuvaa huomiota (vahdittavia toki ovat vielä), joten kotihommat sujuvat siinä sivussa.
Uusi viikko alkaa lepopäivällä, sillä edellinen oli tiistaina. Ensi viikolle on suunnitteilla neljä crossfit-treeniä, yksi aerobinen salilla ja yksi salitreeni. Pidetään voimaantunutta oloa yllä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti