4.4.2013

Haastettu

Päärynä Piukaksi -blogin Päärynä haastoi minut 11 kysymyksellä. Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Aika vasta laitoin vastaavan haasteen eteenpäin, eli nyt en haasta ketään, mutta vastaan mielelläni Päärynän kysymyksiin :-)


Haasteen säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen nykyisin aika kiireinen työssäni. Menossa on työurani suurin, mielenkiintoisin ja haastavin projekti.

2. Haluaisin käydä pilkillä kevätjäillä.

3. Olen treenannut crossfitiä kahdeksan kuukautta, ja on lukuisa määrä liikkeitä, joihin fysiikkani ei vielä riitä. Tavoitteenani on mm. opetella vetämään leukoja, kiipeämään seinälle jalat edellä (wall climb) ja oppia hyppäämään hyppynarulla tuplia putkeen.

4. Odotan kovasti pyöräilykauden starttia! Maantiellä pääsisi jo polkemaan, mutta meidän oma hiekkatie on vielä lumen peitossa. Kävelyteiltä ei ole vielä harjattu liukashiekkoja pois.

5. En voi syödä työpaikan ruokalassa lämpimiä ruokia, sillä joku niissä saa vatsani turpoamaan ilmapalloksi. Missään muualla tällaista ongelmaa ei ole.

6. Kotona minun pitäisi hoitaa ikkunanpesu-urakka.

7. Minulla on melko huono sisäinen kello, olen huono arvioimaan kuinka paljon aikaa on kulunut tai jäljellä tai paljonko kello on. Siksi työhuoneessani on kaksi kelloa, lisäksi kellonaikan näkyy tietokoneella ja puhelimessa.

8. Olen tyytyväinen, että olen pystynyt tänä vuonna urheilemaan neljä kertaa viikossa (pl. sairasviikot).

9. Odotan kovasti että paino laskee 70 kilon alle, en ole ollut siellä kahdeksaan vuoteen!

10. Olen naiseksi kiinnostunut paljon autoista.

11. En ole koskaan tuntenut tarvetta viettää tipatonta tammikuuta.

Päärynän 11 kysymystä minulle

1. Miksi pidät blogia?
Pitääkseni yllä omaa motivaatiota ja kirjoittaakseni asioita muistiin. En tosin vielä lueskele vanhoja tekstejäni.

2. Mitä liikuntalajeja olet elämäsi aikana harrastanut?
Oikeastaan ihan samoja joita nytkin, ratsastus vaan on jäänyt vähemmälle. En ole koskaan harrastanut mitään lajia seurassa tai joukkueessa.

3. Kenelle olet kertonut pitäväsi blogia?
En kenellekään!

4. Venytteletkö aina treenipäivinä?
En... Venyttelen aivan liian harvoin. Enemmän ENNEN treeniä kuin treenin JÄLKEEN :-o Tämä asia on ehdottomasti korjattava.

5. Mikä on himottavin herkku?
Ihme kyllä, ei suklaa, vaikka olen ollut ilman reilut kolme kuukautta - tai ehkä juuri siksi. Jäätelö on raikasta ja hyvää, mutta kuuluu kesään ja etelänmatkoille. Hmm.... Ehkä joku toffee voisi maistua?

6. Jos saisit valita vain yhden ruoka-aineksen autiolla saarelle, minkä ottaisit?
Lihaa :-D

7. Jos saisit valita vain yhden liikuntavälineen/-varusteen autiolle saarelle, minkä ottaisit?
Tähän pitäisi keksiä joku tv-shopin kokonaisvaltainen vetkutin, jolla voi tehdä mitä vaan.

8. Jos et, niin miksi et ole jollekulle/yleisesti kertonut blogin pitämisestä?
Luultavasti pelkään epäonnistumista tai liian hidasta painonpudotustahtia, joten minua nolottaisi jos joku katsoisi vierestä että eihän tosta räpistelystä mitään tule ja mitä toikin tossa yrittää muka muuttaa tapojaan.

9. Kuinka monta tuntia keskimäärin nukut yössä?
7,5 ja se on minulle riittävä määrä.

10. Kerro yksi huono tekosyy, mitä olet joskus käyttänyt välttääksesi treenaamisen.
YKSI?! Mulla olisi antaa vaikka kuinka monta :-D "Tänään en voi mennä treenaamaan koska sisko soittaa kohta / kävin just eilen / just viime viikolla / ulkona sataa / pitää siivota / laittaa ruokaa / tuntuu niin kuin olisi vähän nuha tulossa." You name it, I used it already.

11. Motivoivin (ihan missä tahansa sinulle tärkeässä asiassa) tv-ohjelma/blogi?
Suurinta pudottajaa katoin yhdessä vaiheessa tosi paljon, ja olenhan mä nää kaikki Superdietit ja Rakas pullukka -ohjelmat katsonut. Ideaaliohjelma olisi sellainen jossa seurattasiin treenaamista, ei laihduttamista. Blogeissa tykkään enemmän sellaisista jossa harrastellaan ja treenaillaan eikä eletä kiireistä ja kimaltavaa fitness-elämää kieli vyön alla.

Kiitos Päärynälle haasteesta :-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti