Siirry pääsisältöön

Beestä Aahan


Naiset, uskon että jaatte tuntoni painonpudottamisen ärsyttävimmästä miinuspuolesta: tissit katoaa. Ne vaan häipyy, puf! Eikä tule takaisin. Miksi, oi miksi rasva just siitä lähtee missä sitä saisi olla?

Mun B on kutistunut A:ksi, ja mä joudun uusimaan buduaarini garderoobin. Urheiluliivitkin löpöttää edestä. Miksi ihmeessä ympärysmitta rintojen alta ei pienene samaa tahtia? Tarvitaan uusia liivejä tai silikonit.

En mä oikeesti silikoneja halua, koska rinnat on vain pienet, ei riippuvat. Ne on yksinkertaisesti vain kutistuneet. Ja mä olen aina tykännyt siitä että on pienet rinnat: voi nukkua mahallaan, juosta ja ratsastaa ilman että etumusta täytyy erityisen kovasti tukea. Raskaus- ja imetysaikana mulla oli peräti C:t, ja nehän oli ihan hirmuiset hinkit, kauheet daisarit. Ja tiellä.

Mutta kyllä mä ymmärrän niitä, jotka haluavat rintansa pienentää tai suurentaa. Mikäs siinä, erittäin henkilökohtainen asia. Jos ei miellytä ja asia on helposti korjattavissa, antaa mennä.

Ensi kesäksi ostan jotkut ihanat uudet bikinit, vaikka tuollaiset Tommy Hilfigerit. Topattuna.

Ai niin, olen mä liikkunutkin, eilen tunnin mobbaus ja tänään aamutreenit. Huomenna vois tehdä salilla yläkropan tai sitten aerobisen. Tai sit mä pidän vapaan.



Kommentit

  1. Mä oon niin kateellinen. Mun hinkit. Kokoa DD/E riippuu liivien mallista ei sitten pienene millään. Ympärysmitta kyllä pienenee. Imetysaikana mulla oli F-kupit. Ne ne vasta hinkit oli. Jos ja kun saan 30 kiloa pois, niin aion käydä pienentämässä nämä juuri samasta syystä kuin sinäkin pienistä rinnoista pidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin! Pienistä rinnoista ei oikeasti ole mitään haittaa, mutta isoista voi olla paljonkin harmia selälle ja ryhdille. Puhtia projektiisi!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvä mieli :-)

1) Olen pysynyt tosi hyvin ruodussa syömisten kanssa. En ole kituuttanut ja ruoka on ollut monipuolista ja maistuvaa. Hedelmiä olen syönyt ehkä enemmän kuin alkuvuonna yhteensä :-D 2) Loma alkoi tänään! Luvassa viikko sporttailua talvisissa maisemissa. Ruokailut vähän jännittää, mutta eiköhän nekin hyvin mene kun muistaa kohtuuden - siis herkuissa. Ruokailu sinänsä ei ole ongelma, vaan jälkkärit ja herkut. Tänään laskeskelin kaloreita, vielä mahtuisi 350 kcal, otanko sipsejä vai oluen - päädyin ottamaan EN KUMPAAKAAN. Loma alkakoon vasta huomenna. Huomisaamuksi toivon alhaista vaakalukemaa, joka tsemppaisi minut pitämään hyvistä aikeista kiinni koko viikon.

Oppimiskäyrän kulmakertoimesta

Juttelin suunnilleen kuukausi sitten ammattilaisen kanssa siitä, miten painonpudotusta kannattaisi toteuttaa. Jojolaihdutus ei tee hyvää kropalle. Äkkinäiset kuurit eivät nekään tee hyvää, tulee yleensä korkojen kera takaisin. Olen onnistuneesti ollut herkkulakossa - mm. karkkia ja suklaata olin syömättä vuoden, kun vaan päätin, ja otin TOTAALIKIELLON käyttöön. En kuitenkaan voi olla totaalikiellossa loppuelämäni ajan, vaan minun on opittava normaali suhtautuminen herkkuihin. Palkitsen itseni herkuilla: olinpa reipas kun kävin lenkillä, nyt suklaata naamaan. Jos minulla on kotona karkkia, se tulee syötyä. Se kummittelee mielessä niin kauan, että syön sen (roskiinheittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto...). Tällä hetkellä kotona ei houkutuksia ole, ei karkkeja tai keksejä tai maissilastuja. Ja siellä on ihmeen helppo olla. Useimmiten heti ruokailun jälkeen minun tekee mieli jotain makeata (ja kamalan usein olen sitä ottanut!). En tiedä mistä tämä tulee - juurihan tankka...

Stop wishing. Start doing.

Tekisi mieli pyyhkiä pois kaikki vanhat postaukset. Mutta se ei poistaisi tosiasiaa: olen jälleen kerran lähtöruudussa, ja jälleen kerran se lähtöruutu on vähän kauempana maalista. Kevät. Joka v*tun kevät sama homma: liikaa duunia, liian vähän aikaa liikunnalle ja unelle, stressiä, painonnousua -> huonoa syömistä, huonoa nukkumista, huonoa tai ei ollenkaan liikkumista -> ei jaksa välittää mistään, saa tehtyä vain pakolliset (eli työt, mitenkäs kiltti tyttö muusta tinkisi) ja työuupumusta. Kaikki oireet viittasivat kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta täydellisten verikokeiden jälkeen mitään ei kuitenkaan ONNEKSI löytynyt. Hävettää myöntää, mutta tuloksia odotellessa hetken toivoin, että tauti löytyisi ja parin napin avulla paino alkaisi laskea ja olisin tyytyväinen itseeni. Se ei vaan mene niin, ja mieluummin olen PERUSTERVE. Se niistä selityksistä, en palaa niihin enää. Tiedän mitä tehdä. Pystyn siihen, kunhan pitkäjännitteisyys riittää. Pitkäjännitteisyyttä haen kir...