Miinus Kymmenen

Ajatukset ja aika ovat nyt hyvin paljon kiinni työprojektissa, jota olen puurtanut nyt puoli vuotta. Loppu häämöttää jo, ja olo on mieletön! Olen tehnyt paljon töitä, huolellisesti ja hyvin. Nukun yöni vielä ihan rauhallisesti, mikä on merkki siitä, että stressi on toistaiseksi nollatasolla. Paino on panostuksesta huolimatta pysynyt samassa 72 kilon tuntumassa, mikä on tietysti hyvä juttu. Olen käynyt treenaamassa normaalisti = 4-5 kertaa viikossa. Tällä viikolla on tuntunut siltä, että on kerättävä voimia, joten nyt on ollut rauhallisempaa tahtia. Kunhan työpuristus on ohi, alan taas kiinnittää huomiota syömisiin. H-hetkillä olen onnellinen, jos jännitykseltäni ruoka ylipäänsä pysyy sisällä tai ehdin jossain välissä syömään jotain. Koko talven säästyin kovalta flunssalta (kiitos influenssarokotteen?), mutta nyt tuntuu, että nenä yrittää alkaa vuotaa. Sinkkiä, ceetä ja deetä naamaan kiihtyvällä tahdilla, nyt ei ole aikaa sairastaa!

Suurin osa näistä hoidettu ennen aamukahdeksaa. Kun asia on tärkeä, sille löytyy aikaa :-)

Eilen oli näin ->   I___I    lähellä etten syönyt pussillista sipsejä. Klassinen virhe: ylipitkän työpäivän jälkeen nälkäisenä kauppaan. Vatsa vaati nopeita hiilihydraatteja. Mä valitsin kärryyn kaikenlaista valmista ja helppoa ruokaa. Juomahyllyltä kurvasin pakasteiden läpi, etten joutuisi menemään sipsien ohi. Etsin vieraasta kaupasta ehkä 10 minuuttia paristoja, ja pyörin siinä sipsihyllyn lähellä (ne löytyi vihdoin eläinten ruokien vierestä). Ja sitten annoin mielihalulleni periksi, työnsin kärryt jo puolittain sipsivälikköön - ja sitten tulin järkiini ja pakitin. Mikä tahansa muu olisi parempaa kuin tuo. Kotiin päästyäni söin neljä pientä karjalanpiirakkaa kinkulla ja juustolla. Ei hyvä sekään, mutta taatusti parempi kuin pussillinen sipsejä. Joku toinen kerta sitten.

Tiedättekö sellaiset ihmiset, jotka menee salille mutta ei edes hikoile siellä? Tekee pikkupainoilla muutaman kerran ja lukee lehteä. Tai niin kuin viime viikolla yks mimmi, souti 10 min ja polki pyörää 5 min ja tadaa - treeni valmis! Lähti suihkuun ja taisi saunoa oikein pitkän kaavan mukaan, kun oli vielä meikkailemassa kun mä menin fillarointini jälkeen HIKISENÄ pesulle. Tänään mä voisin ehkä treenata tolleen. Jos viitsisin. Mulla on ihan veto pois, ja tiedän kyllä miksi. Duuni vaatii nyt paljon, ja tulevina viikkoina vielä enemmän. Mä luultavasti löysäilen vielä kun voin. Mulla ei ole yhtään vara tulla kipeäksi, joten passasin eilisen ulkotreenin, koska satoi aika rapeesti vettä. Tänään en saanut lapsenvahtia. Mutta heti huomenna mä menen aamusta salille! Ja taidanpa tehdä jotain ihan lihasjuttuja, enkä pelkkää aerobista, mikä sekin on tosi kivaa. Oikeestaan jopa kivempaa kuin laitteiden vemputtaminen. Irtoraudasta mä sen sijaan tykkään - yksinkertaisia asioita yksinkertaisille...

Paino jumittaa. Ei onneksi nousekaan, mutta eipä laskekaan. Tiedän syynkin: syön liian vähän siihen nähden, että urheilukertoja on kuusi viikossa. Mun täytyy alkaa taas pitää kirjaa, jotta syön oikeita ruokia ja tarpeeksi. Muutenkin kynnän nyt syvissä vesissä alkuviikon suru-uutisista johtuen. Miksi se onkin niin, että vaikeudet kasaantuu? Kun yksi asia on pielessä, kohta on toinenkin. Ja siihen ei oma asenne vaikuta, sillä kaikki asiat elämässä ei ole itsestä kiinni. En mä sentään mikään maailman napa ole.

Eilen illalla aloin haikailla jo seitsemän aikaan nukkumaan. Sinnittelin kuitenkin puoli kymmeneen, ja silloin nukahdin sekunneissa. Nukuin makoisat kahdeksan tunnin unet ja heräsin ennen kelloa. Tänään tuntuu samalta, sänky kutsuu jo, mutta vielä kannattaa odotella, jotta unta riittää aamuun asti. Maanantain lepopäivä teki tehtävänsä, ja eilen oli vain tunnin venyttely. Tänäaamuna kävin soutamassa 45 min salilla. Huomenna taas täysi rähinä päälle kohti loppuviikkoa. Seuraava lepo luultavasti taas maanantaina. Ruokailut ei nyt oikein suju niin kuin pitäisi. En syö tarpeeksi kaloreita, mutta syön luultavasti turhan paljon hiilihydraatteja. En ole jaksanut kirjata syömisiä Kiloklubiin, koska tein sitä kolme kuukautta. Nyt vedän henkeä, niin sitten taas jaksan. Kyllähän mä jo tiedän mitä pitäisi syödä.

Noeitäänymmitääoo. ONPAS! Mun posket ON kaventuneet. Ja kyllä, mä OLEN kiinteytynyt. Miksi se on niin hemmetin vaikea ottaa kehuja vastaan? Eilen saatiin suru-uutinen. Ensin ei ruoka maistunut, ja niinpä sitten olisi tehnyt mieli syödä herkkuja. Katsoin jääkaapissa lasten suklaamunia. Katsoin karkkilaatikkossa lasten jotain jämäkarkkeja. Katsoin taas jääkaappiin, ja otin sieltä cashew-pähkinöitä. Kaksi kourallista. Ja ajattelin, että ei kannata aloittaa herkkumässytystä. Tänään mieli on vähän parempi ja eilinen herkkuhimo lähinnä huvittaa.

Tän päivän treeni oli kova ja vedin sen alle aikarajan, joten olo on voimaantunut. Tuntuu, että pystyisin mihin vaan! Nyt olisi hyvä päästä puurtamaan jonkun tympeen työjutun parissa, koska olo on sellainen, että pienet vastoinkäymiset vain naurattaa :-D Tällä viikolla tuli seitsemän treeniä (vähän reilu seitsemän tuntia liikuntaa, viisi eri lajia), ja yksi vapaapäivä. Olin muutaman päivän itsekseen lasten kanssa, ja silloinkin sain treenit hoidettua. Olen siitä onnellisessa asemassa, että aikaa treenille järjestyy, kun sitä haluaa ja järjestää. Usein liikun aamukuudelta, mikä helpottaa painetta illoissa. Pystyn myös tarvittaessa nipistämään työpäivästä aikaa salilla käyntiin. Viikonloppuna sain kolme treeniä. Lapset on onneksi sen verran isoja, etteivät tarvitse jatkuvaa huomiota (vahdittavia toki ovat vielä), joten kotihommat sujuvat siinä sivussa. Uusi viikko alkaa lepopäivällä, sillä edellinen oli tiistaina. Ensi viikolle on suunnitteilla neljä crossfit-treeniä, yksi aero...

Harvoin pääsee nautiskelemaan kahdesta liikuntakerrasta päivässä, mutta tänään se onnistui. Aamulla oli crossfitiä ja iltapäivällä kävin kävelemässä. Crossfitissä jäi vähän harmittamaan, kun en laittanut tarpeeksi painoa tankoon, jälkikäteen ajatellen olisin jaksanut kyllä. Mulla on todella iso henkinen kynnys ladata lisää painoa tankoon. En ymmärrä miksi. Pahinta mitä voi tapahtua on kuitenkin vain se (kunhan pitää tekniikan puhtaana), että en jaksa nostaa niitä. Niinku mitä sitten?!?!? Kävelylenkki kevätauringossa oli ehkä tän päivän kohokohta. Kukaan ei vaadi mitään (mulla oikeesti korvat soi täällä kotona "äiti, äiti, äiti" kymmenellä eri tyylillä sanottuna, mau'uttuna, rääyttynä, kysyvästi, käskevästi, kehottaen ja vaatien). Askel oli pitkä ja kevyt. Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille! Nyt näyttää siltä miltä pitääkin!

Jos Sami Hedbergin stand up -komiikka uppoaa, tsekkaa tämä hauska pätkä. Tiedät miksi mennä takariviin :-D  http://www.youtube.com/watch?v=ZdgSir6Q1lc

No ei ole! #¤%#"!!! Heräsin 02.30 ja sen jälkeen ei uni tullut, ei vaan yhtään väsyttänyt. Pyörin lakanoissa ja katoin telkkaria, ja kun kello viimein läheni viittä, nousin ja lähdin tankkaamaan auton ja salille. Miten tää naisiin liittyy? Veikkaan tämän johtuvan hormoneista ja siitä, että menkat on alkamassa. Viimeksi oli ihan sama, ja kun yhdelle terveydenhoitajakaverille siitä mainitsin, hän sanoi että voisi liittyä kiertoon. No kukkuu, tässä sitä nyt sitten mennään puolivaloilla päivä ja iltapäivästä mä oon salee ihan naatti. Hyvä juttu on se, että salitreeni on tehty ja loppupäivän saakin väsyttää. Tein uudella ohjelmalla, se on kaksijakoinen ja molempina päivinä on sekä ylä- että alakroppaa ja selkä + vatsa. Tämä siksi, että käyn crossfitissä 2-4 kertaa viikossa ja siellä ohjelmassa on mitä milloinkin, eli ei voi valita tekeekö vai ei. Ohjelma oli ihan kiva, mutta aikaa meni 1 h 30 min mikä on kyllä aika paljon, tosin liikkeitäkin on 10. Ai miten ihanasti smith-kyykky ...

Päärynä Piukaksi -blogin Päärynä haastoi minut 11 kysymyksellä. Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Aika vasta laitoin vastaavan haasteen eteenpäin, eli nyt en haasta ketään, mutta vastaan mielelläni Päärynän kysymyksiin :-) Haasteen säännöt 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut. 6. Ei takaisin haastamista. 11 asiaa minusta 1. Olen nykyisin aika kiireinen työssäni. Menossa on työurani suurin, mielenkiintoisin ja haastavin projekti. 2. Haluaisin käydä pilkillä kevätjäillä. 3. Olen treenannut crossfitiä kahdeksan kuukautta, ja on lukuisa määrä liikkeitä, joihin fysiikkani ei vielä riitä. Tavoitteenani on mm. opetella vetämään leukoja, kiipeämään sei...

Koin pari vuotta sitten oivalluksen, joka on auttanut mua hurjasti liikunnan suhteen: Liikuntasuorituksen ei tarvitse olla täysi tunti. Kyllä se nyt naurattaa, daa, ei tietenkään tarvitse. Mutta siihen asti olin oikeasti toiminut niin, että jos en ehdi liikkumaan täyttä tuntia, en lähde ollenkaan. Tajusin, että esimerkiksi: Puolikin tuntia liikuntaa on parempi kuin ei liikuntaa ollenkaan. Nykyisin pidän 45 minuutin sääntöä itselleni, se on oikein hyväksyttävä liikuntasuorituksen kesto. Esimerkiksi aamuaerobiset ja tänään iltapäiväaerobinen soutu kestävät juuri tuon 45 minuuttia, ja siihen päälle sitten pikaiset venyttelyt. Kävelyllä en katso aikaa, matka määrää sen kuinka pitkä suorituksesta tulee (suoritus on tässä yhteydessä muuten aika negatiivissävytteinen termi, missä liikunnan ilo?!). Pyöräillessä taas mulla on muutama eri lenkki, ja tavoitteena on mahdollisimman lyhyt aika ja kierrosaikojen parantaminen kauden edetessä. Sama hiihdossa, tietty kierrosmäärä, ja mahdollisim...

Naiset, uskon että jaatte tuntoni painonpudottamisen ärsyttävimmästä miinuspuolesta: tissit katoaa. Ne vaan häipyy, puf! Eikä tule takaisin. Miksi, oi miksi rasva just siitä lähtee missä sitä saisi olla? Mun B on kutistunut A:ksi, ja mä joudun uusimaan buduaarini garderoobin. Urheiluliivitkin löpöttää edestä. Miksi ihmeessä ympärysmitta rintojen alta ei pienene samaa tahtia? Tarvitaan uusia liivejä tai silikonit. En mä oikeesti silikoneja halua, koska rinnat on vain pienet, ei riippuvat. Ne on yksinkertaisesti vain kutistuneet. Ja mä olen aina tykännyt siitä että on pienet rinnat: voi nukkua mahallaan, juosta ja ratsastaa ilman että etumusta täytyy erityisen kovasti tukea. Raskaus- ja imetysaikana mulla oli peräti C:t, ja nehän oli ihan hirmuiset hinkit, kauheet daisarit. Ja tiellä. Mutta kyllä mä ymmärrän niitä, jotka haluavat rintansa pienentää tai suurentaa. Mikäs siinä, erittäin henkilökohtainen asia. Jos ei miellytä ja asia on helposti korjattavissa, antaa mennä. Ensi k...