Juttelin suunnilleen kuukausi sitten ammattilaisen kanssa siitä, miten painonpudotusta kannattaisi toteuttaa. Jojolaihdutus ei tee hyvää kropalle. Äkkinäiset kuurit eivät nekään tee hyvää, tulee yleensä korkojen kera takaisin. Olen onnistuneesti ollut herkkulakossa - mm. karkkia ja suklaata olin syömättä vuoden, kun vaan päätin, ja otin TOTAALIKIELLON käyttöön. En kuitenkaan voi olla totaalikiellossa loppuelämäni ajan, vaan minun on opittava normaali suhtautuminen herkkuihin.
Palkitsen itseni herkuilla: olinpa reipas kun kävin lenkillä, nyt suklaata naamaan. Jos minulla on kotona karkkia, se tulee syötyä. Se kummittelee mielessä niin kauan, että syön sen (roskiinheittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto...). Tällä hetkellä kotona ei houkutuksia ole, ei karkkeja tai keksejä tai maissilastuja. Ja siellä on ihmeen helppo olla.
Useimmiten heti ruokailun jälkeen minun tekee mieli jotain makeata (ja kamalan usein olen sitä ottanut!). En tiedä mistä tämä tulee - juurihan tankkasin kuvun täyteen! Mitä mun keho yrittää viestittää? Laskeeko ruokailu verensokeria ja siksi kroppa kaipaa nopeaa sokeriboostia? Tämä menee nopeasti ohi, KUN SIIHEN EI REAGOI, mutta liian usein tulee otettua leipä tai näkkäri tai jotain muuta vielä, kun on kuitenkin jo syönyt kunnon annoksen ruokaa.
Takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Olen viime aikoina pystynyt paremmin kontrolloimaan herkkujen syömistä. Olen sallinut itselleni silloin tällöin jonkun pienen herkun, ja mieliteot ovat vähentyneet. Toisin on totaalikiellon aikana - pystyn kyllä olemaan syömättä herkkuja, mutta totta vieköön ne pyörivät mielessä silloin ihan jatkuvasti! Hemmetti, tuon karkittoman vuoden aikana näin jopa unta suklaansyömisestä! Kamala syyllisyys siihen liittyy, kun tekee jotain kiellettyä.
Nyt minusta tuntuu, että olen oppinut jo jotain asiasta ja halukas oppimaan lisää. Tästä voi oikeasti saada työstettyä loppuelämän jutun: tasapainon asiassa totaalikiellon sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti