31.3.2013

Huilipäivä siirtyi huomiselle

Mulla piti olla tänään välipäivä liikunnasta, mutta keksin ottaa kyläreissulle kamppeet mukaan ja kävellä kotiin. 1h 15 min ihan peruskävelyä, ai miten mutkatonta ja helppoa se onkaan! Ja varsinkin kun pääsi yhteen suuntaan etenemään, ei tarvinnut mennä edestakaisin, se tuntuu aina jotekin niin turhalta ja tylsältä. No mutta, huomiselle olen buukannut crossfitin mutta saapa nähdä olisiko sittenkin huilipäivän vuoro.

PMSkö vaivaa vai mikä, kun ihan ilman syytä ottaa kategorisesti kaikki pattiin. Nämä pitkät pyhät on muutenkin tylsiä, ja kun tätä ennen just lusittiin viikko perheen kesken hyvin tiiviisti, vaikkakin lomalla muissa maisemissa, niin ei oikein jaksa innostaa... Saakohan tällaista edes sanoa ääneen? Ja kun pääsiäisessä tärkeintä on suklaamunat, joita en herkuttomuuden takia syö, niin eipä tässä paljon käteen jää :-D Toivottavasti huomenna mieli kirkastuu jo, ja tiistainahan pääseekin sitten töihin purkamaan liiat energiat.

30.3.2013

Uusi tuttavuus: raejuustokaurapuuro

Nonni, nyt minäkin olen päässyt raejuustokaurapuuron makuun! Kahtena aamuna olen keitellyt mikrossa puuron Tupperin kannellisessa kipossa (tälle on joku hieno nimi mitä en nyt muista, mutta kannu on siis älyttömän kätevä ja hommasin sen lasten vauva-aikana juuri mikropuuronkeittoa varten). Normaalisti syön puuron töissä, ja siellä en ole lähtenyt raejuustolla kikkailemaan.

1 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vettä
1+1+1 minuuttia mikrossa täydellä teholla välillä sekoittaen

Valmiin puuron joukkoon 100 g raejuustoa ja ääntä kohti. Oikeastihan tuohon pitäisi laittaa vielä sokeritonta mehukeittoa tai marjoja, mutta oikeesti, yhteen mahaan ei mahdu tuo kaikki! Muutenkin tuntuu, että vatsalaukku on pienentynyt ja jo päivällisen 100 g kalaa + 200 g kasviksia + 100 g raejuustoa on jättisatsi, josta tekisi mieli jättää osa lautaselle. Raejuustopuuro ei saa aikaan mitään erityisiä makuelämyksiä, aika mietoa tavaraa maultaan ja menee helposti alas. Se pitää nälkää ihan älyttömän hyvin, paljon paremmin kuin pelkkä kaurapuuro. 

Kiittämättömyyttä

Vaaka näytti vähemmän kuin vuoteen, 72,0 kg! Vähän aikaa jaksoin siitä iloita, mutta treenien jälkeen suihkussa jo alkoi mahamakkara ja jenkkakahvat ärsyttää :-/ Eikö ne vois jo kadota?! Vielä viisi kiloa ekaan tavoitteeseen ja seitsemän seuraavaan (johon en tiedä pääsenkö koskaan, en ainakaan jos lihasmassaa olisi kuten toivon).

Mahtavaa on se, että pääsiäisen aikanakin pääsee treenaamaan, jopa normaalia enemmän. Johan tuossa viikko olikin taukoa. Sentään juoksin neljä lenkkiä loman aikana, että ei se ihan löhöilyksi mennyt. Koska paino ei noussut, mietti piru olkapäällä, että olisiko se voinut laskea, jos olisin jättänyt herkut syömättä? Miksei mihinkään voi olla tyytyväinen?!?!!?

Hei muuten - mä olen tiputtanut 6,6 kg tänä vuonna eli kolmen kuukauden aikana - minusta se on aika hyvin :-)

28.3.2013

Rakas, sinusta on tullut pullukka

Eilen Subilla alkoi uusi sarja Rakas, sinusta on tullut pullukka. Jos missasit, niin Katsomo pelastaa. Ihan hauska uusi sarja, aion jatkossakin katsoa.

Minun pullukkuuteni sen sijaan on katoamaan päin, sillä vaaka ilahdutti aamulla 72,5 kilolla :-) Tästä tulee hyvä päivä! Aamupuuron söin töissä ja lounaaksi otin mukaan salaattia ja välipalalle on maitorahkaa. Ja hei, aurinkokin paistaa :-)

27.3.2013

Loma ohi

Näistäkö mun olisi pitänyt pystyä kieltäytymään?
Loma oli kiva ja aurinkoa riitti! Söin joka päivä jäätelöä ja jonkun leivonnaisen, mutta ruoan määrä oli varsin kohtuullinen ja hedelmiäkin söin paljon. Vaaka kiitti ja paino ei noussut yhtään :-) Kävin joka toinen aamu autingon noustua juoksemassa, ihana kun ei tarvinnut varoa liukasta!

Nyt voin taas unohtaa herkut ja palata normiarkeen. Helppo olla, kun ei tarvitse miettiä paljonko kaloreita tulee herkuista - nolla on nolla :-) Onneksi ei tee mielikään, kun olen jo tottunut siihen että arkena ei herkutella.

17.3.2013

Aikainen viikonloppu


hattara,herkut,karamellit,ruoka,välipalat,valokuvat

Tiedättekö sen, että kun viikonloppuna on lupa herkutella, se alkaa jo perjantai-iltana. Pahimmillaan perjantaina iltapäivällä. Ja jatkuu läpi lauantain ja sunnuntain. Maanantaina pudotus maan pinnalle onkin sitten raju.

Mulla on just sellainen tunne nyt. Huomenna on lupa ottaa herkkua lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ja tekisi mieli ottaa jo nyt.

Mä pelkään, että repsahdan ja vedän kaikki herkkujälkiruoat jotka näen, ja huuhdon ne alas kuohuviinillä, koko viikon ajan. Ja tulen takaisin ihan pullana.

Miks mun pitää olla tällainen ruokavammainen, että murehdin jo etukäteen onnistumista ja epäonnistumista? Voi kun voisin suhtautua asiaan rennosti eli olla ajattelematta koko asiaa etukäteen ja syödä sitten sen verran kuin hyvältä tuntuu, sitä mikä hyvältä tuntuu.

Mittoja ja tavoitefarkkukuvia päivitetty

Lähtötilanne ja tavoite -välilehdeltä löytyy uudet mitat ja kuvat :-)

Ja kevennykseksi Radio Novan parodia Jutan superdieteistä X-D

Jäin eilen mietiskelemään eilistä postaustani. Miksi mulla menee aina yli nää liikunnat? Mä ahnehdin, ja jaksan sitä ehkä kaksi viikkoa, sitten tulee väsymys ja on pakko pitää taukoa. Tänä aamunakin ensimmäinen ajatus oli, että jospa kuitenkin kävisin treenaamassa, kun en varmuudella huomenna pääse. Kun liikunta on mulle kuitenkin vaan sitä, että saan siitä energiaa, ei sitä, että treenaisin tavoitteellisesti jotain määränpäätä kohti. Se antaa aina enemmän kuin ottaa ja auttaa jaksamaan muuta arkea. Liikunnasta tulee tosi hyvä fiilis. Mulla on projektiluontoinen työ, ja ajoittain stressi on kova. Liikunta on hyvää vastapainoa sille, mutta kun stressi kovenee, väsytän itseni treenaamisella. Ja mä teen tän joka ikinen kerta, en vaan osaa kohtuutta.

Auttaisiko etukäteissuunnittelu? Tällä viikolla liikun näinä päivinä ja pidän näin monta vapaapäivää. Kuinka monta vapaapäivää mä tarvitsen viikossa? Sen olen tajunnut, että vapaapäivä ei ole se, että käy vain pyöräilemässä tai tekee vain ylä- tai alakropan, vaan sen pitää olla totaalilepo (no daa-a...). Jos mulla ei olisi lapsia tai perhettä, mä varmaan liikkuisin kaiken vapaa-aikani. Kun se rulla pyörähtää päälle, sitä on vaikea saada himmaamaan. Mutta joku kohtuus tähän on löydettävä, koska muuten tulee kyllästyminen tai energiavirtaus kääntyy väärään suuntaan, eikä saakaan enää voimaa.

16.3.2013

Terveyden vahvistaminen on velvollisuus

Taidan olla keski-ikäistymässä. Olen nimittäin löytänyt Yle Puheen ja sieltä Jari Sarasvuon ohjelman. Puolustukseksi täytyy sanoa, että löysin sen aikanaan Twitterin kautta :-D

Sarasvuolla on mielenkiintoisia aiheita. En ehkä ymmärrä kuin puolet siitä mitä hän puhuu, mutta silti se kiinnostaa. Sarasvuo on persoona, josta joko tykkää tai ei tykkää. Minä tykkään. Olen pari kertaa kuunnellut livenä hänen myyntiin ja johtamiseen liittyvä luentojaan. Sillä kaverilla on amerikanmeininkiä ja jotenkin tässä touhussa on uskonnollista hurmosta.

Viime viikon aiheena hänellä oli terveys. Lähetyksen voi kuunnella täällä ja sitä pohjustavan blogitekstin voi lukea täällä.

Terveyden määritelmäksi hän esitteli neljä porrasta: fitness (hyvä), wellness (ok), sickness (huono) ja illness (sairas). Wellness ei riitä, vaan kun on fitness-tasolla, terveyden heilahtelujen takia tippuu vain wellness-tasolle, ei sairaaksi asti. Toinen mielenkiintoinen juttu oli se, että treenaamalla saa nostettua testosteronitasoa (myös estrogeenitasoa naisilla), mikä parantaa itsevarmuutta ja mielialaa.  Kokonaisvaltaiset liikkeet isoilla painoilla edesauttavat tässä. Innostuin tästä, koska tunnistin elämästäni kohdan, jossa treenaaminen vahvisti itsetuntoani ja päätin, että tuo duuni on mun, mä haluan sen. Ja sain.

Kroppa huutaa lepoa

Tällä viikolla olen liikkunut aika ahkerasti. Mulle ahkerasti tarkoittaa kerran päivässä, kahta treeniä en päivääni saisi mitenkään mahtumaan - tai sitten se tarkoittaisi etten näkisi lapsia tai kävisi töissä. Crossfitissä kävin kahdesti, salilla poljin fillaria kahtena aamuna ja kerran tein salitreenin. Näiden lisäksi kävin tänään venyttelemässä salilla tunnin. Huh! Nyt tuntuu siltä, että kroppa kaipaa lepoa ja mieli rauhaa.

Ja just lepoa ja rauhaa onkin luvassa, kun ensi viikolla lähdemme aurinkolomalle, ihanaa! Odotan kovasti leppoisaa ajanviettoa perheen kanssa, valmista aamiaispöytää, lämpöä, aurinkoa ja JÄÄTELÖÄ! Aion pitää pikkubreikin herkuttomuudessa ja nautiskella pikkuisen jäätelöä joka päivä! Myös juoksulenkkarit aion pakata mukaan, sillä näillä mun unilla herään noin kolme tuntia ennen muuta perhettä, joten siinä kohti on hyvä käydä ulkoilemassa.

Vaaka näytti tänään 73,0 ja vaikka koinka kuitin uudestaan, niin en saanut lukemaa alkamaan 72:lla :-D

15.3.2013

Yksityinen kuntosali

Mun duunin sali on kuin yksityinen tai ihan oma sali, koska siellä on harvoin ketään, ainakaan silloin kuin mä käyn. Eli aamutuimaan. Tänään kävin pyöräilemässä 45 min kuuden jälkeen...

Miksi oi miksi mä en osaa nukkua kun saisi! Tänäänkin heräsin viiden jälkeen. Tietty sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa, että menen nukkumaan ysin aikaan ja nukahdan viimeistään kymmeneltä. Tuleehan siitä kuitenkin seitsemän tuntia unta.

Vaaka näytti tänään iloisesti 73,1 kg. Paino kävi pari viikko sitten 72,5:ssä, mutta sitten tuli särkylääkekuuri ja taas kerran - turvotusta. Miksi kaikki napit vaikuttaa mun painoon jollain lailla? No nyt pitäisi kyllä olla nuo turvotukset jo pois. Ja varmaan onkin, mutta vettä en ole saanut pariin päivään alas vanhaan malliin, kun olen istunut vähemmän omalla työpisteellä ja enemmän palavereissa. Ai niin ja viime perjantaina kävin siellä humpalla, siinä kyllä kalorit paukkui :-D

Pohkeet on tuhannen jumissa, olivat hyppynarun jälkeen ja rääkkäsin vielä keskiviikkona salilla - niinpä ne oikeesti vinkui eilen kun kävelin korkokengillä rappusia alas :-o

14.3.2013

Onnettaren suosiossa

Ja miten suloisen pikkuonnettaren suosiossa olenkaan ollut - katso itse!

Voitin Voimaa iive! -blogin arvonnassa Fit-lehden kuuden kuukauden tilauksen, jee! Mä tykkään kierrättää lehtiä kavereitten kanssa, ja tota ei tulekaan kenellekään meille. Jotain irtonumeroita olen saanut työkaverilta luettavaksi.

Onnettaren suosiossa - tai sitten olen vaan niin supermielenkiintoinen B-) olin myös kun BodyCamp valitsi Lady Poweriin ryhmiä. Me haettiin ja päästiin mukaan! Saadaan puoleksi vuodeksi treeniohjelmat ja ruokavaliot. PT-tapaamisia on kaksi, ja niitä on mahdollisuus saada lisää. Ollaan ihan fiiliksissä, kiva lähteä porukalla painaa hommia! Puoli vuotta on just hyvä aika, kun siinä ajassa ehtii juurtua kunnolla uudet tavat. Mä olen aika kilpailuhenkinen, eli mua motivoi kovasti tämäntyppinen toiminta :-)

12.3.2013

148 Domino-keksiä myöhemmin


Olen ollut ilman herkkuja 74 päivää. Se tarkoittaa vähintään 148 kpl syömätöntä Domino-keksiä tai 74 Fami-patukkaa. Oikeasti söin suunnilleen suklaapatukan verran herkkuja päivässä. Harvassa olivat ne päivät, kun ei mitään roskaa mennyt vatsaan. En edes viitsi laskea kuinka monta kaloria nuo sisältäisivät. Tai ihmetellä sitä, miksei sitten paino ole tippunut jo seitsemää kiloa.

11.3.2013

45 treeniä, 40 tuntia


Kuva HeiaHeiasta
 Mulla on tänä vuonna jo 45 treeniä suoritettuna! Mulla yksi treeni on yksi treeni, eli lämmittely, toiminta ja venyttelyt on yksi kerta. Jotkut tykkäävät merkata nämä erikseen kolmeksi harjoitukseksi, mutta mulle riittää tämä tarkkuus. Kaikista en ole merkannut matkaa, esimerkiksi tuossa sisäpyöräilyssä on vain tämänaamuinen pyrähdys. Yhteensä yhdeksää lajia olen tänä vuonna tehnyt, ja vielä ainakin muutamia mm. uinti tulee ihan varmasti. Kun alkuvuoteen mahtuu kymmenen viikkoa, niin sehän tekee 4,5 treeniä per viikko - aika hyvin minusta!

Sairaspäiviä tähän vuoteen on mahtunut 17, mikä on mulle hyvin tyypillinen alkuvuoden määrä. Jostain syystä vuodenvaihteessa flunssat tarttuvat minuun ja tuovat pakollisia taukoja treenaamiseen. Fiilis on kuitenkin treenatessa ollut vahvasti plussalla :-D

9.3.2013

Skumppaa & humppaa

Olin eilen kavereitten kanssa discoilemassa. Kuohuviini virtasi koko illan (ja myös vesi) ja kalorit paloi tanssilattialla. Hauska ilta! Mä käyn tosi harvoin ulkona privaatisti, kun töiden takia sitä tulee tehtyä useammin. Työjutuissa harvoin juon mitään naista väkevämpää, yleensä alkuskumpan ja tilkan viiniä ruoan kanssa ja sitten autolla kotiin. Mä en ikinä kieltäydy kuohuviinistä, ja mulla on aina pullo kylmässä siltä varalta että tekee mieli. Kuohuviini ei kuulu herkkulakon piiriin!

No sen verran on vedoton olo tänään, että päikkärit maistui. Entisessä elämässäni olisin varannut jo etukäteen tällaiseksi päiväksi sipsipussin, dipit ja limut. Siis niiden lisäksi, jotka olisin mussuttanut jo valmistautuessa juhlimaan. Nyt on silleen hyvä olo, että ei ole mitään suolaturvotusta. Jotain hyvää tekisi mieli, niinpä varasin illaksi naposteluporkkanoita ja viinirypäleitä. Ehkä heittäydyn niin villiksi, että otan muutaman cashew-pähkinänkin :-D

7.3.2013

Selkä ei saa pyöristyä

Käynti fysioterapeutilla sai mut tuntemaan itseni ihan toopeksi. En osaa seistä, en istua, en kumartua enkä kyykätä. Seeeeeeelvä.... Lantiota pitää saada vähän eteenpäin. Lantionpohjaan tukea. Polvet ei saa menne varpaiden yli. Jaloilla, ei selällä. Selkä ei saa pyöristyä. Jätä selkä notkolle. Sit oli vielä liuta jotain kommentteja joista en ymmärtänyt mitään. RUAAAH!

Sain jumppaohjeita, joita pitää tehdä pitkin päivää. Ja teipit selkään, ne kertoo jos poikkean keskiasennosta, joka on universaali ja toimii kaikessa. Arvatkaapa pystyinkö ees sitomaan kengännauhoja niiden kanssa >:-Z

6.3.2013

Lehtiarvonta Iiven blogissa

Käykääpäs tutustumassa Voimaa iive! -blogiin, iive on urakoinut hienosti ja meinaa vielä jatkaa! Blogissa on nyt käynnissä arvonta, jossa kaksi onnekasta voittaa Fit-lehden kuusi seuraavaa numeroa. Olisinpa minä niistä toinen!

Early (angry) bird

Tämä aikainen lintu ei saanut nukuttua kuin puoli viiteen, vaikka herätys kuudelta olisi riittänyt :-/ Tietenkin tähän vaikuttaa se, että jo puoli kymmenen aikaan illalla olen unessa - no mieluummin näin päin, koska jumppa-aamuina pitää kuitenkin herätä viideltä. Niinpä sitten laitoin kamat kasaan ja lähdin salille ennen työpäivää. Nyt on soutulaite saanut kyytiä, saunottu ja syöty aamupuuro. Olen valmiina alkavaan työpäivään. Enkä ole enää edes vihainen :-)

4.3.2013

Pitkästä aikaa aamusalilla

Viikonloppuna söin aamupaloilla niitä sämpylöitä, ah, hiilihydraattia! Nyt pitää kuitenkin pyristellä siitä eroon ja keskittyä taas painoa laskevaan ruokavalioon. Paino junnaa, ja syitä löytyy: en ole juonut tarpeeksi vettä, en ole syönyt töissä omia eväitä vaan käynyt ruokalassa, ja tulehduskipulääkekuurikin taitaa kerryttää nestettä. Ruotuun siis!

Torstaina olen menossa yhteen gaalaan, johon pitäisi saada housupuku mahtumaan päälle. Tai mahtuu se, muttei se kauhean kivalta näytä. Ainakin motivaatio nousee!

Tänään kävin pitkästä aikaa aamusalilla, ja olikin kiva kun koko sali oli omassa käytössä :-) Tein ylävartaloa, koska eilen crossfitissä oli vahvasti jalkoja rasittava WOD. Nappasi ohjelman Jan Sundellin kirjasta Hanki lihasta, polta rasvaa, ja kirjasin ylös painot jotka käytin, jotta tiedän etten ainakaan pienemmillä tee jatkossa :-)

2.3.2013

Kätevä emäntä

Tiiättekö mikä on helpoin tapa kerätä pisteet himaan perheeltä viikonloppuaamuna? Tuoreet sämpylät. Vielä helpommalla pääsee kun ei ala leipoa niitä aamutuimaan atomeista, vaan toimii illalla näin: tee taikina, leivo sämpylöiksi pellille, peitä pelti muovilla ja laita jääkaappiin. Siellä ne kohoaa yön aikana, ja aamulla laitat uunin päälle ja kylmät sämpylät sinne (ellet sitten herää puoli tuntia aikaisemmin ja ota ne huoneenlämpöön) ja paistat. Ei voi olla helpompaa!

Eilen illalla ei väsymyksen kourissa tullut moinen mieleen, mutta onneksi heräsin jo puoli seitsemältä - olinhan mennyt nukkumaan jo kahdeksan jälkeen :-o Niinpä laitoin sämpylät tulemaan ihan perinteiseen tapaan. Vielä toinen leipomisvinkki: kaikki hiivataikinat kannattaa kohottaa mikroaaltouunissa! Uuni ei ole päällä, mutta se on vedoton ja tiivis tila, oma pikku ekosysteeminsä, mikä vauhdittaa taikinan kohoamista. Jos oikein jaksaa, niin paistaa ne puu-uunissa, voi että tulee makoisia!

Sämpylöiden leipomisessa on parasta se, että niihin voi laittaa ihan mitä tahansa: kaurapuuron tai perunamuusin tähteet, juustoraastetta, leseitä, rouheita, maltaita, mitä tahansa jauhoja mitä kaapista löytyy, porkkanaraastetta tai bataattia, siirappia tai hunajaa, aurinkokuivattua tomaattia tai vaikka tuorejuustoa. Ja tietenkin näppituntumalla, ohjetta ei tarvita. Joka kerta tulee erilaisia makuja. Tällä kertaa käytin vehnäleseitä, olutmaltaita, leipäsiirappia, ruis- ja vehnäjauhoja. Kohta nähdään miltä maistuu :-)

Talvi yllätti taas :-o Yöllä pakkanen on kiristynyt yli -15 asteeen, keli on tosin tosi hieno, eli täytyy aamupalan jälkeen lähteä liikekannalle lasten ja koiran kanssa.

P.S. Sanomattakin on selvää, että särkylääkekuuri aiheuttaa turvotusta. Nyt ei kannata käydä vaa'alla, jottei masennu sen lukemista.

1.3.2013

Väsyttää

Olin eilen kulttuuririennoissa, ja yöunet jäivät viiteen tuntiin. Ihan selvin päin olin, mutta olo on silti ihan kuin krapulainen johtuen lyhyistä yöunista. Väsyttää. Ja kun väsyttää, nälättää. Tai ei oikeastaan ole edes nälkä, olisi vaan kiva syödä jotain. Varmaan elimistö kaipaa verensokerille boostia ja yrittää ohjata jalkoja ja käsiä suklaapatukoiden luo. Joku ujuttaa ilmastointikanavan kautta kanelipullantuoksua huoneeseen. Kanelipulla on mun herkkua!

Se ei kuitenkaan tule kyseeseen. Olen ollut yli kaksi kuukautta ilman herkkuja, miksi tyrisin nyt? Oikeesti mietin, että jos olisi vuoden ilman suklaata. Ihan vaan osoittaakseni itselleni, että pystyn kyllä kun päätän.

Parin viikon päästä lähdetään lomalle, ja siellä aion herkutella pienesti joka päivä - jäätelöllä. Ihana mennä valmiisiin ruokapöytiin, ei tarvitse kokata eikä tiskata eikä siivota. Odotan jo kovasti!

Tämänpäiväiseen väsymykseen ei tunnu kirkasvalot auttavan, on kokeiltu korviin, pöytämallista ja aurinkokin helottaa. Mulla helottaa vain posket väsymyksestä. Aamulla kävin makuulle kylppärin lattialle (ah, lattialämmitys ja pörröinen matto) ja toivoin, että voisin jäädä siihen nukkumaan.

Vielä muutama tunti lusittavana ja sitten koittaa vapaus ja viikonloppu. Minulla ei ole muita suunnitelmia kuin ulkoilua ja crossfittiä. Ja tietenkin siivota pitää, kuinkas muuten... Pyykkiäkin on taas kertynyt kauheat vuoret. En voi sietää imuroimista (mutta teen sen silti kun pakkohan se on), mutta rakastan pyykkien ripustamista kuivumaan ja viikkaamista! Perversionsa kullakin :-D

Koitan pysytellä hereillä. Voiko istualteen nukahtaa töissä? Kohta se nähdään.