Toinen viikko alkaa

Startti ei ole kovin vakuuttava: + 500 g viikossa. Jep jep. Menkkaturvotusta? Ehkä.

Mutta herkkuja söin vain viikonloppuna, jee! Se on edistystä. Nyt on uusi viikko ja uudet suklaalevyt toimiston pöydällä, unfuckingbelievable miten nää naiset keksii kaikesta syyn tuoda suklaata töihin. En ota.

Ja hei, tän aamun jumpassa (no ei se oikeesti oo sellasta perinteistä jumppaa vaan crosstrainingia) kului 562 kaloria :-)

Ongelmallinen tilastointi

Olen pyristellyt eroon pakkomielteestä tilastoida syömäni ja kuluttamani kalorit. En enää merkkaa Heia Heiaan liikuntoja. Sports Trackerin laitan päälle kun lähden lenkille, mutta en edes katso tuloksia. Sykemittaria käytän, mutta koitan olla katsomatta kulutetut kalorit.

Olen suorittaja - enkä kovin ylpeä siitä. Lasken kierroksia ja toistoja silloinkin kun ei tarvitsisi, pakkomielteisesti, vaikkei sillä tiedolla mitään tee. Siinä on kuulkaa liikunnan ilo kaukana, kun päässä nakuttaa mittari koko ajan. Miksei voisi vaan uida siihen asti, kun pitää lähteä suihkuun, jotta ehtii töihin? Ehei, pitää laskea päässä kierroksia JA ENNEN KAIKKEA SITÄ, PALJONKO ON JÄLJELLÄ. Liikunta todellakin on minulle suoritus, liikuntakertoja pitää olla tietty määrä ja tietty aika pitää kuluttaa. Ihan kuin se tekisi onnelliseksi. No ei ole tehnyt.

Olen jättäytynyt pois sieltä, missä "olet itse pahin kilpailijasi". Sitä mä todellakin olin. En myöskään sallinut itselleni epäonnistumista - jätin asioita kokeilematta sen takia, että oli mahdollisuus epäonnistua. Annoin periksi liian helposti, "kun en mä kuitenkaan pysty".

Toivon, että uudet lajivalinnat ja ohjaajat (ei ehkä voida puhua valmentajista, koska kyseessä on ryhmäliikuntatunnit, vaikka valmennushommia tekevätkin) auttavat minua löytämään liikunnan ilon. Olen madaltanut kynnystä kaikin keinoin ja sijoitellut liikunnat viikkoon niin, että ne eivät vie aikaa perheajalta, jonka käyttämisestä itseeni minulle on tullut huono omatunto. (WTF?! Miten paremmin voi ajan käyttää, kuin omaan hyvinvointiinsa?) Toistaiseksi tämä järjestely tuntuu sopivalta ja mieli on rauhoittunut.

En kuvittele liikunnan laihduttavan minua. Laihduttaminen on tehtävä ruokavaliolla. Liikunnalla voi sitten muokata ja tiivistää kroppaa, mutta näillä määrillä ja lajivalinnoilla sekään ei tule olemaan kovin todennäköistä. En haaveile lihaksikkaasta kropasta - lihakset kyllä näkyvät sitten sen verran kun on tarvis, kun saan rasvan kuorittua pois päältä.

Miten meni? Noin niinku omasta mielestä.

Superdieetin loppuraportti on antamatta. Tässä tulee.

Paino tippui parin ekan viikon aikana 3,5 kg, ja siinäpä se sitten oli. Ei grammaakaan enempää. Todella turhauttavaa. Metodi (syö vähemmän kuin kulutat) on varmasti toimiva, mutta mun stressikropalle energiaa tuli liian vähän, ja se piti kiinni siitä mitä oli, eikä suostunut antamaan periksi.

Joulun aikaan herkut maistui - ja ovat maistuneet sen jälkeen. Sorruin vanhoihin tapoihin hyvin nopeasti, kasvisten syönti tippui minimiin. Niinpä nuo tiputetut 3,5 kg tulivat melkein kokonaan takaisin, ja olen taas lähtöpisteessä. Käteen jäi kuitenkin ruokaohjeet, joita voin soveltaa jatkossa.

P.S. Jännän lyhyt postaus kuuden viikon urakasta. Tunnen epäonnistuneeni, ja epäonnistuminen on asia, jota en itselleni salli. Luultavasti en yrittänyt tarpeeksi? Varmistin etukäteen, että on syy epäonnistumiselle, etten pettyisi siihen, että tein kaikkeni ja se ei sittenkään riittänyt?

Ei ennen puoltapäivää

Mä olen ollut töissä 37 minuuttia, ja tarjolla on ollut suklaata jo kolmessa paikassa. Viimeisin tuotiin työhuoneen sivupöydälle. NYT ON AAMUPÄIVÄ! Ei nyt syödä suklaata! Ja ei, mä en ole töissä suklaatehtaassa, vain siellä voisi olla tämä määrä houkutuksia. Mun on pakko taas alkaa rajoittaa herkkujen syömistä.

Mun mies on pudottanut painoa niin, että viikolla ei syö herkkuja ja syö järkevät ateriat, ja viikonloppuna saa höllätä. Ei mässätä, vaan höllätä. Se kuulostaa hyvältä, sillä ilman yhtään herkkua elämä on aika synkkää.

Vaikka synkkää tämä tuntuu olevan herkkujen kanssakin. Tunnen olevani muutoksen ensimmäisellä askeleella. Olen myöntänyt itselleni, että kaikki ei ole kunnossa, ja olen lähtenyt hakemaan apua. Siihen päälle turhautuminen siihen, ettei painonpudotus USEISTA yrityksistä huolimatta ole onnistunut = en ole onnistunut viemään sitä loppuun. En viihdy itseni kanssa enkä tässä kehossa.

Tänä aamuna vaaka näytti 79,6 kg. Kymmenen kiloa enemmän kuin mitä haluan painaa. Tänään aion ottaa mittoja, mittanauha kertoo kehityksestä jos vaaka ei kerro.

Olen viimeisen viikon aikana pohtinut paljon painon pudottamista. En ole keksinyt siitä vielä yhtään huonoa puolta.