Siirry pääsisältöön

Kun vaikeinta on saada kengät jalkaan

Maanantaina Radio Novalla oli Marko Bjurströmin vieraana Tom Pöysti. Hän kertoili aikamoisia tarinoita jännällä, persoonallisella tyylillä. Kuulin jutusta vain lopun (mutta parhaillaan kuuntelen podcastia alusta uudestaan: Pääset juttuun ja podcastiin tästä ), josta jäi mieleen ihana oivallus:

"Viekää itsenne ulos! Katsomaan säätä, lintuja, ihmisiä, mitä tahansa. Vaikeinta siinä on saada kengät jalkaan, sen jälkeen kaikki on kivaa."

Just noin se on. Vaikeinta on lähteminen. Tuon ajatuksen voimin lähdin tiistaiaamuna lenkille jo 05.45, ja kannatti! Näin auringonlaskun ja kuulin lintujen konsertit. Lenkin jälkeen ei ole koskaan ollut olo, että voi vitsi, miksi lähdin, ei olisi kannattanut. Ihan erilaista aloittaa päivä ja lähteä töihin.

Illalla kävin myös ratsastustunnilla, eli sain taas kaksi liikuntakertaa päivään, jes! Tänään en lenkille kerinnyt, kun piti tulla töihin jo puoli kasiksi. Mutta illalla varmaan käyn.

Ja tästähän vaaka tykkää! Olo on ollut ihan superhyvä, ei mitään tuntemuksia vatsassa, kun yleensä siellä on jos jonkinlaista myllerrystä. Paljon laihduttaneet ihmiset sanovat usein, että pää ei ole pysynyt mukana siinä, että paino on laskenut. Mulla on käynyt toisin päin - havahduin vasta tänään huomaamaan, että PAINOA ON TULLUT LIIKAA. Olen jotenkin oudosti kuvitellut edelleen olevani 75 kg ja "ihan ok".

Eikös hyväksyminen ole ensimmäinen askel parantumiseen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvä mieli :-)

1) Olen pysynyt tosi hyvin ruodussa syömisten kanssa. En ole kituuttanut ja ruoka on ollut monipuolista ja maistuvaa. Hedelmiä olen syönyt ehkä enemmän kuin alkuvuonna yhteensä :-D 2) Loma alkoi tänään! Luvassa viikko sporttailua talvisissa maisemissa. Ruokailut vähän jännittää, mutta eiköhän nekin hyvin mene kun muistaa kohtuuden - siis herkuissa. Ruokailu sinänsä ei ole ongelma, vaan jälkkärit ja herkut. Tänään laskeskelin kaloreita, vielä mahtuisi 350 kcal, otanko sipsejä vai oluen - päädyin ottamaan EN KUMPAAKAAN. Loma alkakoon vasta huomenna. Huomisaamuksi toivon alhaista vaakalukemaa, joka tsemppaisi minut pitämään hyvistä aikeista kiinni koko viikon.

Oppimiskäyrän kulmakertoimesta

Juttelin suunnilleen kuukausi sitten ammattilaisen kanssa siitä, miten painonpudotusta kannattaisi toteuttaa. Jojolaihdutus ei tee hyvää kropalle. Äkkinäiset kuurit eivät nekään tee hyvää, tulee yleensä korkojen kera takaisin. Olen onnistuneesti ollut herkkulakossa - mm. karkkia ja suklaata olin syömättä vuoden, kun vaan päätin, ja otin TOTAALIKIELLON käyttöön. En kuitenkaan voi olla totaalikiellossa loppuelämäni ajan, vaan minun on opittava normaali suhtautuminen herkkuihin. Palkitsen itseni herkuilla: olinpa reipas kun kävin lenkillä, nyt suklaata naamaan. Jos minulla on kotona karkkia, se tulee syötyä. Se kummittelee mielessä niin kauan, että syön sen (roskiinheittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto...). Tällä hetkellä kotona ei houkutuksia ole, ei karkkeja tai keksejä tai maissilastuja. Ja siellä on ihmeen helppo olla. Useimmiten heti ruokailun jälkeen minun tekee mieli jotain makeata (ja kamalan usein olen sitä ottanut!). En tiedä mistä tämä tulee - juurihan tankka...

Lankkuhaaste

Facebookista nappasin haasteen: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10101965021852484&set=a.929570167004.2534985.23318222&type=1 The 30 Day Plank Challenge will send your core strength through the roof! Yes, all you have to do is HOLD this position, nothing else! It looks pretty easy, but it isn't! Day 1 - 20 seconds Day 2 - 20 seconds Day 3 - 30 seconds Day 4 - 30 seconds Day 5 - 40 seconds Day 6 - REST Day 7 - 45 seconds Day 8 - 45 seconds Day 9 - 60 seconds Day 10 - 60 seconds Day 11 - 60 seconds Day 12 - 90 seconds Day 13 - REST Day 14 - 90 seconds Day 15 - 90 seconds Day 16 - 120 seconds Day 17 - 120 seconds Day 18 - 150 seconds Day 19 - REST Day 20 - 150 seconds Day 21 - 150 seconds Day 22 - 180 seconds Day 23 - 180 seconds Day 24 - 210 seconds Day 25 - 210 seconds Day 26 - REST Day 27 - 240 seconds Day 28 - 240 seconds Day 29 - 270 seconds Day 30 - PLANK FOR AS LONG AS POSSIBLE!! Ei ainakaan sitä tekosyytä voi käyttää, että...