Miinus Kymmenen

Edellisestä postauksesta on kulunut juuri niin kauan kuin kuvittelinkin. Jääkiekon MM-kisat on työprojektin nimi, ja tänään on otteluissa välipäivä ennen karsintasarjan alkamista. Tulikin oikein rokulipäivä: nukuin yli puolen päivän ja lorvin loppupäivän. Univelkaa on kasaantunut roimasti, endorfiinin voimalla mennään: saan duunista ihan hirveät kiksit! Olen torjunut uupumusta Coca-Colalla ja kofeiinitableteilla. Tiedän, ei kovin järkevää, mutta oikeasti ei ole vaihtoehtoa: työ on tehtävä. Onneksi loppu häämöttää jo, vaikka samalla tiedän, että kova surku tulee kun projekti on ohi; mitään näin isoa kokonaisuutta tuskin tulen tekemään lähivuosina. Naivisti kuvittelin, että pystyisin käymään treeneissä tai salilla, mutta totuus on se, että työpäivät ovat 10-15 tunnin pituisia. Väsyneenä en uskalla mennä treenaamaan, etten loukkaa itseäni. Iltaisin kierrokset on niin korkealla, että nukahtamista on turha yrittää pariin tuntiin. Yöunille jää noin kuusi tuntia, ja hereilläoloaikana ehtii ...

Ajatukset ja aika ovat nyt hyvin paljon kiinni työprojektissa, jota olen puurtanut nyt puoli vuotta. Loppu häämöttää jo, ja olo on mieletön! Olen tehnyt paljon töitä, huolellisesti ja hyvin. Nukun yöni vielä ihan rauhallisesti, mikä on merkki siitä, että stressi on toistaiseksi nollatasolla. Paino on panostuksesta huolimatta pysynyt samassa 72 kilon tuntumassa, mikä on tietysti hyvä juttu. Olen käynyt treenaamassa normaalisti = 4-5 kertaa viikossa. Tällä viikolla on tuntunut siltä, että on kerättävä voimia, joten nyt on ollut rauhallisempaa tahtia. Kunhan työpuristus on ohi, alan taas kiinnittää huomiota syömisiin. H-hetkillä olen onnellinen, jos jännitykseltäni ruoka ylipäänsä pysyy sisällä tai ehdin jossain välissä syömään jotain. Koko talven säästyin kovalta flunssalta (kiitos influenssarokotteen?), mutta nyt tuntuu, että nenä yrittää alkaa vuotaa. Sinkkiä, ceetä ja deetä naamaan kiihtyvällä tahdilla, nyt ei ole aikaa sairastaa!

Suurin osa näistä hoidettu ennen aamukahdeksaa. Kun asia on tärkeä, sille löytyy aikaa :-)

Eilen oli näin ->   I___I    lähellä etten syönyt pussillista sipsejä. Klassinen virhe: ylipitkän työpäivän jälkeen nälkäisenä kauppaan. Vatsa vaati nopeita hiilihydraatteja. Mä valitsin kärryyn kaikenlaista valmista ja helppoa ruokaa. Juomahyllyltä kurvasin pakasteiden läpi, etten joutuisi menemään sipsien ohi. Etsin vieraasta kaupasta ehkä 10 minuuttia paristoja, ja pyörin siinä sipsihyllyn lähellä (ne löytyi vihdoin eläinten ruokien vierestä). Ja sitten annoin mielihalulleni periksi, työnsin kärryt jo puolittain sipsivälikköön - ja sitten tulin järkiini ja pakitin. Mikä tahansa muu olisi parempaa kuin tuo. Kotiin päästyäni söin neljä pientä karjalanpiirakkaa kinkulla ja juustolla. Ei hyvä sekään, mutta taatusti parempi kuin pussillinen sipsejä. Joku toinen kerta sitten.

Tiedättekö sellaiset ihmiset, jotka menee salille mutta ei edes hikoile siellä? Tekee pikkupainoilla muutaman kerran ja lukee lehteä. Tai niin kuin viime viikolla yks mimmi, souti 10 min ja polki pyörää 5 min ja tadaa - treeni valmis! Lähti suihkuun ja taisi saunoa oikein pitkän kaavan mukaan, kun oli vielä meikkailemassa kun mä menin fillarointini jälkeen HIKISENÄ pesulle. Tänään mä voisin ehkä treenata tolleen. Jos viitsisin. Mulla on ihan veto pois, ja tiedän kyllä miksi. Duuni vaatii nyt paljon, ja tulevina viikkoina vielä enemmän. Mä luultavasti löysäilen vielä kun voin. Mulla ei ole yhtään vara tulla kipeäksi, joten passasin eilisen ulkotreenin, koska satoi aika rapeesti vettä. Tänään en saanut lapsenvahtia. Mutta heti huomenna mä menen aamusta salille! Ja taidanpa tehdä jotain ihan lihasjuttuja, enkä pelkkää aerobista, mikä sekin on tosi kivaa. Oikeestaan jopa kivempaa kuin laitteiden vemputtaminen. Irtoraudasta mä sen sijaan tykkään - yksinkertaisia asioita yksinkertaisille...

Paino jumittaa. Ei onneksi nousekaan, mutta eipä laskekaan. Tiedän syynkin: syön liian vähän siihen nähden, että urheilukertoja on kuusi viikossa. Mun täytyy alkaa taas pitää kirjaa, jotta syön oikeita ruokia ja tarpeeksi. Muutenkin kynnän nyt syvissä vesissä alkuviikon suru-uutisista johtuen. Miksi se onkin niin, että vaikeudet kasaantuu? Kun yksi asia on pielessä, kohta on toinenkin. Ja siihen ei oma asenne vaikuta, sillä kaikki asiat elämässä ei ole itsestä kiinni. En mä sentään mikään maailman napa ole.

Eilen illalla aloin haikailla jo seitsemän aikaan nukkumaan. Sinnittelin kuitenkin puoli kymmeneen, ja silloin nukahdin sekunneissa. Nukuin makoisat kahdeksan tunnin unet ja heräsin ennen kelloa. Tänään tuntuu samalta, sänky kutsuu jo, mutta vielä kannattaa odotella, jotta unta riittää aamuun asti. Maanantain lepopäivä teki tehtävänsä, ja eilen oli vain tunnin venyttely. Tänäaamuna kävin soutamassa 45 min salilla. Huomenna taas täysi rähinä päälle kohti loppuviikkoa. Seuraava lepo luultavasti taas maanantaina. Ruokailut ei nyt oikein suju niin kuin pitäisi. En syö tarpeeksi kaloreita, mutta syön luultavasti turhan paljon hiilihydraatteja. En ole jaksanut kirjata syömisiä Kiloklubiin, koska tein sitä kolme kuukautta. Nyt vedän henkeä, niin sitten taas jaksan. Kyllähän mä jo tiedän mitä pitäisi syödä.