AU AU AU! Joka askeleella sattuu! Olen ihan köppänä jo toista päivää "totuttelu"treenin jälkeen. Saa nähdä koska verryn sen verran että pääsen oikeasti treenaamaan :-o Eli Icepoweria kuluu, mutta ei se tunnu auttavan. Venyttelykään ei juuri tunnu helpottavan. Ei kai tähän auta kuin aika? Onneksi parissa viikossa helpottaa pahin kokovartalokipsi (siis kun pari viikkoa treenaa), sitten kipeytyy enää ne kohdat joita erityisesti rääkätään. Tälle on hieno termikin: viivästynyt lihaskipu eli Delayed Onset Muscle Sorenes.
Arki alkoi, ja arkeen kuuluu ruokailu työpaikalla. Suosin omia eväitä, koska jostain syystä vatsa tulee kipeäksi ruokalan sapuskoista. Salaattia voin syödä, mutta lämpimissä on jotain mikä ei sovi. Se on tosi kummallista, koska missään muualla en saa mitään oireita, toisaalta siis myös helposti vältettävissä. Välillä tehdään työkaverin kanssa vuorotellen lounaat molemmille. Kyllä maistuu paljon paremmalle toisen tekemä salaatti :-D Eilen mulla oli tosi luovasti mukana raejuustoa ja kurkkua, kun kaapissa ei vaan ollut muuta. Tänään tein kanaleivän ja sen kanssa porkkanaa ja kurkkua. Välipalaksi banaani. Vettä ja teetä koitan kitata pitkin päivää - saa mukavasti taukoliikuntaakin kun ravaa vessassa :-p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti