Kuva: panda.fi |
Herkuttomuus sujuu hyvin, ei ole mitään mielitekoja. Muistan, miltä aamiaiskroissantit maistuvat ja miltä sipsirasva tuntuu kitalaessa. Suklaata kaipaan vähän, mutta en ikävöi. Bongasin kaupasta Pandan uutuuden Choco Lakun, suklaalla päällystettyjä lakuja. Toivon, että niitä myydään vielä sitten, kun päätän taas maistella karkkeja.
Tekisi mieli leipoa, mutta jotenkin harmittaa, ettei sitten voisi syödä. Aiemmin pystyin helposti syömään kaksi muffinssia tuoreeltaan, illemmalla kaksi ja vielä huomenna muutaman, jos niitä olisi. Ei tullut edes huono omatunto. Mun ultimate-herkkuleivonnainen on korvapuusti. Tällä viikolla törmäsin niihin kahdesti - "Ei kiitos.". Tuoksu oli ihana!
Laskiaispulla ovat saapuneet kauppoihin, ja lasten kanssa arvottiin, että onko vadelma- vai mansikkahillo parempaa. Päätettiin kokeilla ensin vadelmahillolla. Eikös laskiainen tänä vuonna ole vasta maaliskuussa, eli niitä ehtii ostaa vielä monet kerrat? Mä tosin käyn mahdollisimman harvoin ruokakaupassa, koska en yhtään tykkää siitä touhusta. Toisaalta saan sitten tyytyä siihen mitä mies ostaa, ja niistä aineksista ei kovin kummoisia sapuskoja väännetä.
Luin ensin, että 500 päivää! ;) Mutta 50 päivää on hienosti, onnea!
VastaaPoistaMinäkin välttelen leipomista, toivottavasti leipomistaito ei ihan katoa.
500 :-o :-X :-D Ei tuu tapahtuu mun elinaikana! Enkka on 3 kk herkuitta ja vuosi ilman suklaata ja karkkia.
Poista