Mitä mietin nyt?

Tajusin, että minun ei ole mikään pakko liikkua, jos en halua. Painon pudottaminen ei vaadi liikuntaa, se vaatii sitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Se ei myöskään tarkoita sitä, ettei voisi syödä mitään herkkuja, niitä ei vaan voi syödä kovin paljon ja joka päivä.

Liikun kyllä, kaksi kertaa viikossa HIIT-treeniä ja kerran viikossa ratsastustunti, ja näiden päälle muutama kävelylenkki viikossa. Mutta ajatus siitä, että minun ei tarvitse jos en halua, on minulle vapauttava. Olen karmea suorittamaan asioita, ja se on yksi asia joka nostaa stressitasoa heti. Vaikka muille sopii treenien ja syömisten aikatauluttaminen viikoksi etukäteen, niin mulle se ei sovi. Mun ei myöskään tarvitse treenata kuntosalilla jos ei huvita, vaikka miten pääsisin sinne ilmaiseksi. Tuolla liikuntamäärällä pysyn toimintakunnossa, ei se kuntoa kasvata, ja tämä riittää tässä vaiheessa.

Olen ilmeisesti vihdoin ymmärtänyt sen, että kuurit ja jojolaihduttaminen ei mun kohdalla johda muuhun kuin jokaisen jojon pohjan jälkeen uuteen painon huippulukemaan. Suorittamisen sijaan mun pitää nyt kehittää itselleni malttia: isot asiat ei tapahdu hetkessä, mutta pitkällä aikavälillä ne tapahtuvat varmasti.